Mabul eli sinne ja takaisin

Viidakosta matka tosiaan jatkui kohti Sabahin eteläosia, Sempornan kaupunkia ja erityisesti saaria, joille siitä pääsee matkaamaan. Keskeisin sukelluskohde noilla huudeilla on Sipadanin saari, joka on joidenkin lähteiden mukaan maailman paras sukelluskohde – paljon merenelämää ja loistava näkyvyys. Alue on luonnonsuojelukohde ja sinne päästetään vain 120 sukeltajaa päivässä (joko ajoissa varanneet tai arvonta). Parhaat suklauskohteet Sipadanilla ovat  kuulemma 30 metrin tienoilla, eli käytännössä pitäisi olla Advanced Open Water -sertifikaatti. Näistä syistä päädyimme valitsemaan seudun next-best-optionin eli Mabulin, jonne myös suurin osa aluee majoituksesta keskittyy – Sipadanilla ei siis ole majoitusmahdollisuutta.

Uncle Tanilta pääsimme ruotsalaisten Larsin ja Neoman kanssa kätevästi suoraan tilatulla vanilla matkaan kohti Sempornaa – vaihto vielä matkalla Lahad Datussa toiseen pakuttiautoon (22 + 29RM). Tälläkin matkalla meidät pysäytettiin moneen otteeseen tiepoliisien toimesta ja kysyttiin kaikkien matkustajien passit. Ja samalla kuski laittoi hätäisesti turvavyön kiinni ja sinisen työpaidan paikalleen… myöhemmin Mabulissa kiinalainen sukellusopettaja kertoi maassa olevan paljon laittomia maahanmuuttajia, joten olisiko siinä syy tiukkoihin pysäytyksiin. Ilmeisesti myös Mabulin sukellusmestoissa on paljon paisi harmaata työvoimaa, myös paperitonta sellaista. Varmaan sukellusnomadeja riittää joka lähtöön niitäkin.

Oltiin Sempornassa perillä ehkä aikaisemmin kuin arvelimmekaan, joten siitä olisi ehkä sittenkin pässyt vielä sunnuntain aikana Mabuliin. Majoitus sieltä oli kuitenkin varattu vasta maanantaista ja kyyti sovittu, joten bunkattiin yksi yö Sempornassa Dragon Innissä. Samalla saatiin varattua paluulento ja päiviteltyä blogia.

Oltiin tosiaan soiteltu matkan päältä eri majoituskohteisiin Mabulissa ja yritettiin tehdä varausta. Paikallisen sim-kortin hankkiminen siis fiksu veto, suomalaisen liittymän käyttäminen täällä on tolkuttoman hintaista. Testatuista paikoista Scuba Junkiessa oli vain vip-huoneita vapaana ja Scuba Jeff ilmoitti epämääräisesti, että ”juu juu tilaa on senkus tuutte tänne”, joten Tuukka soitti vielä Aryn Hayatin homestayhin – ja sieltä saatiikin aikaiseksi varaus ja varmistusmeilikin. Kyyti lähti suht sovitusti maanantaiaamuna pienen säädön jälkeen – muun muassa homeelta haisevat märät vaelluskengät olisivat matkalla kelvanneet 10 ringitillä satamassa henganneelle jantterille.

Kun pomppivan puolen tunnin venekyydin päätteeksi maanantaiaamuna saavuimme Mabuliin, kävi aika pian selväksi, että majoituspaikkoja riittää ja ovat enimmäkseen melko samanlaisia: rannalta veden ylle paalujen päälle rakennettuja long houseja, joissa yleensä oma terassi. Kaikissa mestoissa vaikutti myös olevan yhteinen ruokailutila ja käytännössä aina kaikki ruokailut kuuluvat huoneen hintaan. Ja hassusti myös edellisenä päivänä Sempornassa hyvästellyt Lars ja Neoma löytyivät kahden huoneen päästä ihan naapurista, vaikka olivatkin varanneet huoneensa eri nimisestä paikasta!

Aryn Hayat oli ihan mukiinmenevä paikka, jossa oli mukavaa henkilökuntaa. Huoneet aika perussettiä muovimattolattioineen ja tuulettimineen. Samassa mestassa pyöri myös käytännössä yhden miehen sukelluskeskus, jonka avuin päästiin pinnan alle – Tuukka kirjoittaa tästä justiinsa lisää. Pieniä hyönteisongelmia ehkä ilmassa: yhtenä iltana meidän huoneeseen ilmestyi isojen torakoiden kansainvaellus, sillä listimme lattioilta melkein kymmenen 4-5 senttistä jättiläistorakkaa. Olivat todennäköisesti eksyneet paikalle ihan meidän omasta syystä, sillä pöydällä oli avoin pähkinäpussi. Toisaalta naapurihuoneen brittipariskunta poistui päivää aikaisemmin, sillä epäilivät yön aikana ilmestyvän ihottuman johtuvan bed bugeista. Meillä ei mitään pienempiä epeleitä onneksi näkynyt, mutta mene ja tiedä, kun  Kinabatanganin hyttysenpistotkin kutittavat edelleen…

Mabulin saarella on tosiaan enimmäkseen kuvaillun kaltaista paalukylää, ja pääelinkeino lienee paitsi kalastus, ennen kaikkea matkailu ja vielä tarkemmin sukellusturismi – Sipadanin-kävijät tosiaan majoittuvat yleensä täällä. Saaren toiselta laidalta löytyy myös kolme hiukan hienompaa ja kalliimpaa resorttia (joista saa kylmää olutta jos homestayn valikoima pettää!). Välimaastossa ja longhousemajapaikkojen takana on pieni, mutta eläväisen oloinen kylä kouluine j moskejoineen ja sokkeloisine kujineen. Myös siellä kaikki talot on rakennettu enimmäkseen paalujen päälle ja melko rannalle, mikä vuoroveden vaihtelua katsellessa tuntuukin ihan ymmärrettävältä. Vesi pumpataan saaren alta, mutta sähkö tuotetaan generaattoreilla ja se enimmäkseen toimii vain pimeällä. Siksi kylässä on iltaisin melkoinen bensiinisavu ja äänekäs meininki, turisteilla on aika paljon lungimmat oltavat meren päällä.

Ainoana harmittavana seikkana täytyy kyllä urputtaa meren ja rantojen kunnosta: koko saari rantavesiä myöten on todella roskainen ja tuntuu, että paikalliset vain viskaavat jätteensä mereen. Terassilta katsellessa ohi lillui muun muassa pulloja, muovipusseja, vaippa ja sateenvarjo – ja valitettavasti ihan sitä rehellistä itseään myös. Jätevedet majoituksesta nimittäin lasketaan nekin suoraan mereen: osa vain putkesta suoraan lattian läpi ja osa johdetaan pohjalle. Onneksi tämä havainto tuli melko aikaisessa vaiheessa ja sai unohtamaan uimisen ja snorkkeloinnin Mabulin edustalla. Sinänsä terassilta ja laitureilta olisi ollut ihan täydelliset uintimahdollisuudet. Onneksi sukelluspaikoissa vesi ainakin vaikuttaa puhtaammalta.

Viivyttiin Aryn Hayatilla kaikkiaan neljän yön verran, sitten oli aika pakata kampsut ja lähteä tavallaan aloitteleman paluumatkaa. Saavuttiin perjantaina aamupäivästä takaisin Sempornaan ja hypättiin siitä lääkepäivityksen jälkeen bussiin kohti Tawauta, jossa nyt siis sijaintimme, ja lento lähtee vielä tänään lauantaina illalla kohti KK:ta. Tawausta muutama sanaa lisää myöhemmin!