Resortti (Pakarang) oli ihan suht ok, vähän perustylsä ja täyteen rakennettu kuten nyt resortille sopii. Huone ei ollut todellakaan mitään luksustasoa, eli vähän ylihintainen siihen nähden, mutta sijainnista pitänee vähän pulittaa. Resortin edustalla olevat rannat olivat aika pieniä ja tietysti täynnä väkeä, joten lähdettiin molempina päivinä etsimään rantamaisemia muualta saarelta kävellen. Ekana päivänä löytyi mainio hippityylisempi ranta toisen resortin läheltä, ja toisena päivänä vielä hulppeampi privaattibiitsi valkoisella hiekalla viidakkopolun takaa! Privaattibiitsin rauhaa tosin hetken häiritsi lauma päiväretkeläisiä, jotka tulivat snorklaamaan ja kuvaamaan biksukuvia toisistaan MEIDÄN poukamaan.

Omat hankaluutensa tosiaan tämän tyyppisillä saarilla tai Wailla ainakin: resorttielämä käy helposti tylsäksi, kun päivästä toiseen pitäisi syödä samassa ravintolassa kartellihinnoilla. Toisaalta jäi vähän epäselväksi, mitä noissa rantamajoissa lungeilevat tyypit ylipäänsä syövät, ja tosiaan ehkä jossakin vaiheessa alkaa myös kaivata tiettyjä mukavuuksia. Sähkö ja juokseva vesi näytti olevan kyllä aika monessa yksinäisessä majassakin. Mutta tuosta privaattibiitsistä ei kyllä taida olla pahaa sanottavaa!

Harmillisesti uimista ja snorkkelointia saarella vähän haittasivat meduusalaumat, joita molempina päivinä ainakin iltapäivisin ajautui rannoille aaltojen mukana. Eivät – näköjään – olleet mitään vaarallista lajia, mutta ikävää pistelyä ja nokkosihottumaa niihin törmäämisestä kyllä seurasi. Snorkkelointi jäi siis vähän vähäiseksi, vaikka hienoja kalaparvia ja korallia ois ollut tarjolla. Kuluipa se aika rannalla ja riippumatossakin :)

Ko Wailta palasimme takaisin Changille vakaana aikomuksena viettää uusi vuosi siellä. Kävi kuitenkin niin, ettei majoitusta tuntunut kovin helpolla löytyvän koko porukalle tai ainakaan kahdeksi yöksi, joten hukkareissun jälkeen jouduttiin myöntämään tappio ja palaamaan mantereelle ja kohti Bangkokia. Bussi löytyi mystisen taksimatkan jälkeen jostain mystisestä pikkukylästä, jossa länsimainen kirjoitus oli kovin vähissä, mutta eräs thaimaalainen nuori mies toimi ystävällisesti tulkkina ja saattoi meidät bussiin, jossa serviisi oli ihan lentokenttätasoa. Majoitus Bangkokin reppureissaajakeskittymän eli Khao Sanin huudeilta löytyi onneksi vielä yömyöhälläkin. Uuveestä, Bangkokista ja nykyisestä olipaikastamme Kanchanaburista lisää seuraavalla kerralla!

Otettiin tosiaan heti ensi toiksemme suoraan bussi Bangkokin lentokentalta Koh Changille. Bussi taisi lahtea noin aamukahdeksan pintaan. Bussimatkasta ei oikein oo mitaan kasitysta, koska nukhadin koko lailla valittomasti ja herasin vasta perilla. Bussimatka oli jarjestetty vahan ihmeellisesti, silla jostain syysta sen bussin oli pakko paasta autolautan kyytiin ja pudottaa meidat sitten saarelle paastyaan parin kilometrin paassa odottavien lavataksien kyytiin. Kaiken lisaksi silla bussilla oli melkoisia vaikeuksia paasta lautalle, se jai mahastaan kiinni ramppiin ja paasi irti vasta metallin kirskunnan ja pienen ramppijeesauksen jalkeen.

No, lavataksi kuitenkin sitten lopulta pudotti meidat lonely beachin kohdalle. Oli vahan arvontaa etta mille rannalle olisi kannattanut menna, mutta paadyttiin sitten tahan ei niin nimensa veroiseen epeliin, joka taisi olla eniten reppureissuhenkisten ihmisten suosiossa. Muitakin rantoja saarella olisi ollut, mm. enemman kanarioituneen oloinen white sand beach. Lisaksi ainakin koko lansirannikon mitalta oli vahan valia resortteja, joista pari nahtiinkin kun lavataksi vei niille ihmisia. Osassa oli oma ranta ja siten mahdollisuus vahan eksklusiivisempaan elamaan. Vahan kuitenkin arveluttaisi varata sellaista suomesta kasin ilman ensi kaden tietoa paikasta, osasta nimittain esim meni tie ihan vieresta.

Lonely beachin ranta on melko pitka ja varsinkin nousuveden aikaan melko kapea kaistale, jolla on muutamia ravintoloita (oisin baareja joista kantautuu kova jumputus), pari halpaa majapaikkaa ja jokunen resortti. Valtaosa majapaikoista on kuitenkin muutaman sadan metrin paassa biitsista, kyllakin melko lahella merta mutta kivisella kohdalla olevan pienen ‘kylan’ kohdalla. Kyla on kylla ihan pelkastaa turistien tarpeisiin muodostunut, on tatuointiputiikkia, baaria, kojua ja ravintolaa vieri vieressa. Ihan lungia menoa sinansa, mutta oisin aanekasta ja taynna vastatatuoitua palanutta nahkaa.

Oltiin ensin pari yota melko lahella sita baariskenea, ensimmainen yo hataratkaisuna aika ankeassa mokissa ja seuraava kivemmassa mutta vahan turhan aanekkaassa paikassa siina lahella. Vaihtamalla parani talla kertaa, ja vietettiin muutama yo lopulta Janina’s resort -nimisessa paikassa, kylan kohdalla mutta maessa rannasta poispain. Tassa vaiheessa Elina oli tullut paikalle Bangkokista, ja jaettiin kolmistaan kahdelle hengelle tarkoitettu mokki, jossa oli superlevea parisanky ja mukava terassi jolle sai riipumaton.

Hauskasti Changilla vietetty aika on jo muuttunut muistissa kunnon lomamuhennokseksi. Tuntuu, etta lahinna levitettiin aurinkorasvaa, makoiltiin biitsilla kirjan kanssa, uitiin hyvin lampimassa vedessa, syotiin monta kertaa paivassa, juotiin elefanttiolutta ja Samsonghedelmapirtelodrinkkeja dzonkkimerirosvon ravintolassa (do not cross yout eyes!), uitiin vesiputouksen alla loputtoman syvannakoisessa lammikossa, ratsastettiin elefantilla, testattiin jokaisen ravintolan papaijasalaattia (parhaassa oli 7 chilia), nukahdettiin valittomasti hyttijatkoilla, makoiltiin riippumatossa terassilla… Eli rentoa meininkia, varsinkin kun onnistui saamaan itsensa sellaiseen moodiin etta ei tarvi miettia viela etta mita tekee seuraavaksi ja missa vaiheessa rantaelama alkaa riittaa.

Hauskaa etta lyhyellakin reissulla voi saada sellaisen tunteen aikaan!

Delhissä ehdittiin viettää yksi päivä illalla lähtevää lentoa odotellen. Aika nopeasti ehti muistua mieleen maan viehätys, mutta myös viheliäisyys. Delhin lentokenttä oli uusittu sitten viime näkemän (4 vuotta) ihan kokonaan ja oli varsin länsimaista mallia, ainakin teoriassa. India Mikesta oli löytynyt tieto, että kentän lähellä parkkipaikan takana on laukkusäilytys. No, tätä metsästettiin kysymällä noin viideltä kenttähenkilökunnan edustajalta, ja kaikki vain pudistelivat päätään, ei infotiskiä missään. Sattumalta lopulta marssittiin varsin hämärän oloiseen parkkihalliin, josta löytyi tavarasäilytyksen ovi – lukossa.

Nielimme kiukkumme, hommasimme prepaid-taksin ja lähdimme laukkuneimme keskustaan kohti Connaught Placea, jossa sijoitimme muutaman sata rupiaa ankeahkoon guesthouseen muutaman tunnin lepoa varten. Kylmä suihku herättää kummasti! Lopputuloksena henkilökunta luultavasti uskoo, että tulimme love hotelliin, koska kirjautuessa epätoivoisen selityksen jälkeenkään heille ei mennyt perille, että lähdemme pois jo tänään. Lopulta Tuukka hermostui ja totesi, että pistä sinne seuraavaksi kaupungiksi vaikka Agra. Tästähän kaverit innostuivat ja alkoivat kaupata kaikenlaisia turistikierroksia Agraan ja Rajastaniin. “Haluamme ensin nyt vaan keskustella näistä, ok?” -kommentti aiheutti ymmärtäväisiä nyökkäyksiä ja silmäniskun. Uhh.

Delhissä palloiltiin hetki ihmettelemässä Conaught Placea, joka oli mielestämme neljä vuotta sitten kauhean paljon siistimpi. Sen läheltä löytyi myös kallista mutta hyvää intialaisruokaa, nahkakenkäkauppoja ja Jantar Mantar -observatorio eli jättimäinen aurinkokello kavereineen. 1700-luvlla rakennettu kompleksi on aika mittava rakennelma taivaankappaleiden sijainnin ja ajan määrittämiseksi, mutta kuitenkin aika vaikuttava. Vallankin, kun siellä pääsi myös kiipelemään aurinkokellossa! Löytyi siis kivaa nähtävää myös toiselle vierailulle, ja yksi hautatemppeli on vielä näkemättä myös.

Loppusäädöksi kävimme vielä turisti-infossa selvittämässä lisätietoja Lounarissa mainitusta lentokenttäbussista, jonka piti ajaa Connaughtin läheltä. Ja todentotta, Delhissä on nykyään lentokenttäbussi! Bussilla ei ole numeroa, mutta se lähtee ilmeisesti Old Delhissä olevalta bussiasemalta ja ajaa ainakin Connaught Placen lähellä olevan hotel Parkin edestä (kun kerran Intiassa ollaan, ei tietenkään siinä olevalta bussipysäkiltä vaan sen vierestä suoraan tieltä), ja bussissa lukee IGI Airport. Hinta ilmeisesti 50 rupiaa / henkilö ja 25 vielä laukusta. Voittaa mennen tulleen taksi- ja riksakuskien kanssa taistelemisen!

Kaiken kaikkiaan ihan hyvä saldo ukotusyrityksiä päivän aikana, mutta hyvä läpikulkureissu ja AirAsia nousi siivilleen. Nyt pienen bussi- ja lauttasuhailun jälkeen olemme levittäytyneet Koh Changille Thaimaan Kaakkoisosaan, ja tarkoitus olisi rentoilla täällä ainakin joulun yli. Bangkok-kontaksi saapuu paikalle muutaman minuutin päästä, siispä nyt pysäkille vastaan! Tuukka lupaa kirjoittaa tästä paikasta lisää lähipäivinä!

Hauskaa joulua!

Junasta vastapäiseltä sängyltä löytyi myös merkillistä joskin hieman vaikeaselkoista seuraa lyhyeen iltarupatteluun: uusiseelantilainen Hemingwayn näköinen vanhahko mies, joka töikseen rakensi mekaanisia aurinkokunnan pienoismalleja metallista, norsunluusta, puusta jne. Oli siis työmatkalla, oli vastikään suunnitellut mallit Petronaksen kaksoitorneihin ja Singaporen planetaarioon. Kuulemma suurimmat asiakkaat olivat isoja yrityksiä, jotka edustustiloihin tilasivat aurinkokuntia. Toisessa päässä skaalaa sitten ovat yksityishenkilöt – saimme miehen käyntikortin eli pitänee ottaa yhteyttä jos on joskus iso ja rikas ja kirjastohuone vailla aurinkokuntaa.

Kuuden pintaan aamulla oli siis olo aika töttöröö KL:n asemalla. Kerättiin kuitenkin itsemme ja luumme ja lähdettiin lompsimaan about moottoritietä pitkin läheiseen lintupuistoon. KL ei tosiaan ole mikään kävelijän unelma ylipäänsä, mutta tuo aseman takapiha oli vielä sekopäisempi: kuusikaistaisia teitä ja kolmenkymmenen sentin “jalkakäytävä”. Lintupuisto kaikkine omituisine asukkaineen kuitenkin löytyi lopulta Lake Gardens -puistosta, joka puistoksi oli yllättävän täynnä autoteitä.

Nähtyämme enemmän lintulajeja kuin tähän astisen elämän aikana yhteensä napattiin taksi kohti Central markettia pikaisia matkamuisto-ostoksia varten. Jalkojen kuollutta ihoa syövät pikkukalat jäivät kyllä taas testaamatta, kun lentokenttä jo kutsui. Low Cost Airlines -terminaalin aulassa harjoitettiin pitkällistä arviointia ja matematiikkaa, jotta saatiin matkatavarat mahdutettua Air Asian vaatimaan 15 kilon rajaan. Kummasti rinkka kyllä keveni, kun kaivoi pohjalta talvivaatteet taas takaisin niskaan.

Lento Hangzhouhun saapui siinä kymmenen jälkeen illalla. Rynnättiin koneesta nopsaan pihalle etsimään jotain luukkua, josta saisi ostettua liput kentältä lähtevään AA:n Shangain bussiin. Koluttiin asemaa ristiin rastiin ja kuultiin perinteiset no bus to shang hai take taxi -lauseet taksikuskeilta, kunnes saatiin kiinan ielinen neuvo takaisin saapumisaulaan, jonne tällä välin oli ilmestynyt Air Asian partnerin kannettava lipputiski – ja kaikki liput bussiin oli jo loppuunmyyty. Tiskin edessä pyöri kymmenkunta kiinalaista ja muutama länkkäri, kiinalaiset etunenässä setelinippuja heilutellen ja vihaisesti tiskin taakse kiljuen. Tiskin takana mies ja nainen soittelivat kännyköillään jonnekin.

Kiinaa puhuva ranskalaiskundi ystävällisesti selvensi tilannetta ja kertoi, että yrittävät järjestää toista bussia. Samaan aikaan muutama taksimiehen tyyppinen tapaus solkottaa lähistöllä ja yrittää myydää pimeää taksia sinne sun tänne. Muutama tyyppi lähtee taksilla juna-asemalle, josta kuulemma kahdelta yöllä lähtisi juna kohti Shanghaita. Lyöttäydyttiin kiinan solkotuksen keskellä ranskalaisseuraan ja kohta huomattiin juoksevamme muutamaan taksiin kaikkien kiinalaisten seassa. Osa päätyi mustaan tavalliseen henkilöautoon, joka sitten motarilla kurvaili taksien edessä  ja vierellä välillä ilmeisesti ajo-ohjeita ikkunasta huudellen. Bussilippujen myyjät sen sijaan pesivät kätensä koko sotkusta, keräsivät myyntipisteensä ja kamansa ja lähtivät litomaan. Aika hyvin hoidettu tämä “Air Asian bussi”, josta myöskään lentoemännillä koneessa ei ollut mitään informaatiota.

Ajeltiin sitten taksilla jonnekin paikkaan x ison tien varressa, jossa odotti jostakin kummasta repäisty bussi. Hinta tingittiin samaan sataan yuaniin mitä AA:n bussikin olisi maksanut, ja kohta bussi oli täynnä jengiä. Viimeisenä mukaan ilmestyivät jollakin kantamoisella ne junaa etsimään lähteneet, joille oli selvinnyt, ettei mitään junaan ollut olemassakaan. Ei muuta kuin bussilla matkaan – parkkipaikalle jäi nahkatakkinen kiinalaismies tupakka suupielessä ja sadan yuanin setelipinkkaa laskeskellen.

Shanghaissa muutaman vuoden töissä ollut ranskalaiskundi totesi suht lakonisesti, että This is China. Nothing works as you expect but if you have money, everything will work out. Jos pitäisi veikata, arvaan ettei ollut eka kerta, kun Hangzhoun pimeä joukkoliikennemafia järkkää jotain kellaribusseja matkasta jääneille. Kellaribussi kuitenkin vei perille Shangaihin – vieläpä mahtavaa ylinopeutta eli sydäntä tykyttävän matkan jälkeen oltiin perillä arvioidun kolmen ja puolen tunnin sijasta jo kahden tunnin päästä.

Hostelli löytyi taksikuskin avustuksella. Perillä odotti siisti halpishotellihuone, jota ystävällisesti oli tuuletettu koko päivä (ulkolämpötila noin viisi astetta). Erittäin ekologisesti ainoa konsti saada huonetta lämpimämmäksi on ilmastointilaite, joka puhaltaa melkein lämmintä ilmaa, kun tavoitelämpötilaksi laittaa 30. Laitteen kyljessä komeleilee energialuokka D. Tulee mieleen pari maata, joiden rakennustapojen petraaminen voisi edesauttaa ilmastonmuutoksen hillitsemistä.

Ihmeellisen hyvin jarjestaytynyt paikka taa kylla on. Esim. julkinen liikenne toimii kuin junan vessa vaikka jengia ja muuta liikennetta on paljon. Metroverkosto toimii mahtavasti ja kaikki liikennevalineet on tosi siisteja. Ja tiedoksi Helsingin liikenteesta vastaaville: vaikka sita korttia piipataan esim bussissakin mennen tullen, se toimii oikein sujuvasti, ei matkan mukaan muuttuva taksa ole nain mikaan ongelma. Tulkaa vaikka tanne katsomaan.

Jotenkin koko kaupungista tulee vahan sellainen fiilis, etta taalla on joku keskuskomitea joka paattaa etta nyt tahan nousee sitten muuten kauppakeskuksia ihan perkuleesti, ja sitten niita rakennetaan. Ja kun ne kohta vanhenee niin rakennetaan uusia. Rahaa kaikenlaisiin proggiksiin tuntuu olevan ihan riittavasti lamasta huolimatta.

Rahaa taytyy kylla olla ihmisillakin, silla taalla ostellaan koko ajan jotain. Tai siis mahdollisuudet siihen on, ja kaupoissa on paljon jengia. Taalla on ihan hullu ostoskeskuskatu nimeltaan Orchard Road, jossa on vieri vieressa bling blingia myyvia isoja ostareita ja kadun molemmin puolin ja pitkasti. Alueella siis ei tosiaan ole juuri mitaan muuta. Ai Helsinkiin tuli LV:n liike? Taalla sellaisia on jo sadan metrin matkalla kaksi. Jos haluaa tehda eksoottisen shoppailuloman niin taa on kylla siihen oikea paikka. Hintalapussa lukee suunnilleen sama luku kun suomessa lukisi, mutta maara on siis euroissa about puolet ilmoitetusta.

Ostarihuudien lisaksi hurjan kaupallinen fiilis tuli Sentosasta, joka on tuonne meren rantaan rakennettu biitsi- ja aktiviteettikeidas. Siis sellainen mesta, jossa ei olisi yhtaan yllattynyt, jos palmuja rapisuttamalla olisi tajunnut etta ne on tehty muovista. Ehka paikka vastaa jonkun kasitysta hauskan lomapaivan vietosta, meille se oli ehka enemmankin hauska kuriositeetti. Auringossa lojuminen tosin oli oikein mukavaa siellakin, ja hiekka, joskin varta vasten paikalle roudattua, oli ihan oikeaa.

Uuden vuoden juhlinta me hoidettiin lahinna Chinatownissa ja ilotulituksia katsellen. Ensin kaytiin kiinalaisessa syomassa hullun tulinen hoyryvenesetti, jonka mausteisuutta lakattiin ihmettelemasta siina vaiheessa kun tajuttiin etta poydassa porisevassa liemipadassa on 10-20 chilipalkoa, muutama kourallinen pippureita, kynsikaupalla valkosipulia ja niin edelleen. Naapuripoytaa nauratti kun ne katseli miten me taisteltiin sielta liemesta sinne heittamiamme makupaloja takaisin ylos. Sitten kaytiin katsastamassa drinkkibaariskene ja pakolliset Singapore Slingit. Ilotulituksista oltiin kuultu etukateen se, etta niita tulee katsomaan pari muutakin ihmista, ja kylla siina tosiaan alkoi vahan ahdistaa, lahinna siksi etta ei tunne paikkoja ja ei mitenkaan paase sinne minne haluaa. Janna juttu kylla se, etta jengi oli tosi rauhallisesti eika juurikaan loylyissa, vissiin taalla ei saa julkisesti juopotella.

Tanaan ratsattiin viela ihan hauska puutarhamesta ja Buddhalaisten temppeli, jonne on jemmattu Buddhan hammas. Multa oli jotenkin mnenyt ohi tallainen Buddhan ruumiinosaskene, mutta sellainen on nakojaan olemassa. Temppelista ja sen yhteydessa olevista museoista sun muista olisi saanut adoptoida itselleen Buddhan patsaita ja muita koristeita, ilmeisesti yllapitokulujen kattamiseksi. Kelatkaa kirkkoa Suomessa, mutta alttaritaulussa, kastemaljassa, katosta roikkuvassa laivassa ja kynttelikoissa on hintalaput. Blingia tuolla kylla oli tietty paljon enemman. Se hammas oli sitten jemmattu kultaiseen huoneeseen  ylimpaan kerrokseen.

Nyt taytyy laitta kirjoittelulle piste talta eraa. Tultiin viela hostellille hakemaan kamoja, ja seuraavaksi suunta on yojunalla kohti Kuala Lumpuria. On muuten kohtuullisen kuoppaiset kiskot vedettyna valille Singapore – Kuala Lumpur. KL:sta sitten muutaman tunnin ihmettelyn jalkeen lentokentalle ja Shanghaihin. Eli turnee lahenee loppuaan, talla eraa, valitettavasti!

Oltiin joka tapauksessa ajateltu ottaa tuo ~70 kilometrin paattikyyti toiseen suuntaan. Lautta paljastuikin noin tusinan vetäväksi perämoottorilla eteneväksi puiseksi longboatiksi. Kyydissä kelpasi köllötellä sen kolmisen tuntia, mitä matka yläjuoksuun vei. Vastaan tuli myös iltapäivän monsuunisadekuuro, mutta onneksi veneessä oli katos ja rinkassa sadesuojus, joka melkein piti.

Täällä Malesian niemimaan itäpuolella erityisesti on siis sadekausi tai oikeastaan monsuuniaika meneillään, mutta sadetta näyttäisi tulevan vain kuuroina iltapäivisin. Tänään iski hetkisen myrskytuulelta näyttänyt puhuri neljän maissa, hienon näköistä kun sai katon alta katsoa ;-) Viidakon poluilla olisi ollut varmaan vähän ikävämpää, sillä aamulla auringonpaistekelilläkin polut olivat paikka paikoin melkoista kuravelliä. Patikoitiin tänään Kuala Tahanin lähistöllä olevia viidakkoreittejä. Alkuun testattiin paikallinen turistinähtävyys, puun latvojen tasalle rakennettu kävelyreitti canopy walkway: heiluva, korkealaitainen riippusilta, jolta aivan mahtavat näkymät latvoihin ja alas maahan. Harmi, että pituutta reitillä oli vain muutama sata metriä.

Riippureitiltä jatkettiin Teserekin huipulle, joka on tässä lähistöllä olevista huipuista korkein. Huippu ja huippu, korkeutta oli joku vähän yli 300 metriä, mutta sekin nousu kasvihuoneilmastossa oli ihan tarpeeksi. Huipulta näkyi lisää viidakkoisia kukkuloita. Tuolla polulla pyöri vielä aika paljon muutakin jengiä ja opastettuja ryhmiä, mutta toiseen suuntaan saatiin kävellä pidempää reittiä takaisin ihan kahdestaan. Vastaan tuli sentään pari villisikaa, yksi melkein metrin mittainen lisko, miljoonittain termiittejä ja kymmenittäin iilimatoja.

Nuo riivatut iilimadot ovat erityisesti sadekauden riesa puistossa. Alkuun niitä ei näkynyt ollenkaan ja tuli jo vähän huijattu olo, mutta loppureitillä niitä alkoi löytyä kengistä ja sukista yrittämässä kiipiä verta imemään. Onnistuin neuroottisesti nyppimään kaikki omat tunkeilijani pois, Tuukka sen sijaan sai kolme verta vuotavaa koloa toiseen jalkaan. Iyh! Ovat täällä vähän pienempää ja vaaleampaa sorttia kuin Suomessa tavatut versiot, tosin.

Eilen illalla käytiin opastetulla yökävelyllä viidakossa. Setti kesti vain jonkun tunnin ja oli tosi lyhyt reitti, mutta leppoisa opas oli selvästi aika epeli bongaamaan hyönteisiä ja muita pienotuksia. Isokokoisesta skorpionista opas sai houkuteltua kolosta ulos vain sakset ja tornista bongattu peura oli aika kotoisa. Reissun kohokohtia olivat ehdottomasti kävelevät tikkuhyönteiset. Pienen, jalallisen risun näköiset tyypit on siis walking stickeiksi kutsuttuja ötököitä. Ruotsiksi kuulemma vandrande pinne. Ja opas tiesi heittää huulta, jotta Borneon puolelta on löydetty yli puolen metrin mittainen tikkuötökkä, joka sai lempinimen Johnny MegaStick. Sel-vä. Tuosta tikkuotuksesta ja öisen viidakon äänistä oli joka tapauksessa ihan tarpeeksi iloa, vaikka saldo muuten jäikin vähän pieneksi.

Taman Negaraan olisi mahtavaa tehdä joskus paluu ja mieluummin vähän pidempi viidakkovaellus yöpymisen kanssa. Täältä järkätään muun muassa noin viikon mittaisia retkiä viidakkoalueen keskellä olevalle vuorelle, ja yöaikaan bumbun-tornimajoissa syvemmällä puistossa on helpompi bongata eläimiä. Tuommoinen reissu olisi ehkä syytä tehdä joskus kuivan kauden aikaan, vaikka yöt ja aamut näyttävät olevan suht sateettomia nytkin.

Kuala Tahanin kylä on aika pieni mutta ihan mukavan oloinen paikka. Täällä näkyy yksi koulu, mutta muuten elämä pyörinee aika paljon viidakon, joen ja turistien ympärillä. Joen rannalla on jonkin verran majapaikkoja ja ihan rannassa vierekkäin useita kelluvia ravintoloita: lautoille rakennettuja aika simppeleitä pieniä paikkoja, joista kaikista irtoaa suht samalta menyyltä perus riisi- ja nuudeliruokalajit. Joen toisella puolella luonnonpuiston laidalla on jättikokoinen ja huomattavasti kalliimpi resortti, jonka mökit näyttävät kyllä ihan viihtyisiltä. Kylän puolelta luonnonpuiostoon pääsee kelluvista ravintoloista taksiveneillä, jotka kustantavat ringitin suuntaansa.

Ensi yö kuunnellaan vielä viidakon sirinää, sitten takaisin kohti KL:ää ja Singaporen yöjunaa.

Me kaytettiin rantaloma yllattaen lahinna rannalla. No, yhdessa vaiheessa vuokrattiin kanootti eli melooni ja snorklausvehkeet ja tutkittiin lahisaaria. Koralleja ei kylla juuri loytynyt, vaikka meille snorklausvehkeet kaupannut aija muuta vaittikin. Yksi eksoottinen loyto oli laheisen pikkusaaren rantavedessa lilluva otus, joka naytti eniten kuolleelta jattimeduusalta. Yhtena paivana vuokrattiin fillarit, joilla poljettiin saaren ympari. Oli muuten yllattavan rankka setti se, koska pyora oli mulle aivan liian pieni ja lisaksi huonossa kunnossa. Matka ei ollut pitka, mutta lampoa oli reippaasti yli 30, ilmankosteus varmaan lahes 100% ja reitilla aika hyvia makia.

Siina polkiessa kavi ilmi, etta tuo meidan valitsema ranta oli kylla selvasti mukavin niista Pangkorilla tarjolla olevista vaihtoehdoista. Teluk Nipahissa on oikeastaan kaksi rantaa, joista majapaikkojen kohdalla oleva on pitka ja melko kapea paikallisten turistien suosima kaistale. Sita reunustavat lahinna ruokakojut muovituoleineen, eli se ei ollut mitenkaan erityisen idyllinen paikka. Vahan pohjoiseen siita on toinen, ehka kolmesataa metria pitka ja ensimmaista leveampi ranta, jossa oli huomattavasti vahemman vakea. Siina rannan lahella oli pari jonkin sortin resorttia seka pari pienta ravintolaa ja vesiurheiluvehkeita vuokraavaa putiikkia. Oli oikeastaan aika erikoista, miten vahan rantaa reunustavaa aluetta oli kaytetty lankkarituristien houkuttelemiseen ravintoloilla sun muilla perusjutuilla. Kertoo ehka siita, etta koko saari ei ole ihan niin iso turistipyydys kuin se voisi olla, mika oli ainakin meidan kannalta positiivinen juttu.

Mukava paikka Pangkor oli kaikkiaan. Sielta eteenpain lahtiessa oli oikeastaan vahan haikea olo. Jos on aktiivilomailevaa tai bileita etsivaa sorttia, niin siella voi kayda aika vahan pitkaksi. Tai jos bileikse laskee yolla pauhaavan paikallisen karaoken niin ehka sitten..  Muutaman paivan lohoilyyn, uimiseen ja kirjan lukemiseen se kavi taydellisesti.

Tänään käytiin myös etsimässä hengen ravintoa Batu caves -luolilta kaupungin laitamilta. Hieman yli sata vuotta sitten löydettyyn isoon luonnonluolaan on rakennettu muutamia hindutemppeleitä, pari sataa porrasta sinne pääsemiseksi ja kaiken eteen koko portaikon kokoinen, kultainen jumalpatsas. Kehä kolmosen kokoinen tie isoine risteyksineen huristeli ohi siinä muutaman sadan metrin päässä, eli kovin paljon rauhaa pyhälle paikalle ei oltu jätetty.

Käytiin myös pikaisella turneella Batu Dark Cavessa eli pimeässä, syvemmässä luolassa, jossa asustaa lepakoita – ja isoja torakoita, jotka elävät lepakoiden jätöksillä. Isommalla porukalla luolaan olisi päässyt myös seikkailukierrokselle, jossa kypärät päässä ja haalarit niskassa kiipeillään ja ryömitään luolassa pidemmällä. Aika likaisen näköistä jengiä tuli kierroksen jäljiltä, mutta varmaan hauska kokemus. Nyt jännittävin elämys oli tosiaan ehkä se torakkakohta polulla.

Luolille pääseminen aiheutti hieman harmaita hiuksia, kun yritettiin ottaa selvää Kuala Lumpurin bussisysteemistä. Tai siis, todettakoon, ettei sitä oikein systeemiksi voi kutsua. Täällä on muutama erillinen bussifirma, joilla kaikilla on omat reittinsä, bussinumeronsa ja lippuhintansa. Bussit käyttävät (ehkä) samoja pysäkkejä, joita on toisinaan tien varressa tai sitten ei. Yhdelläkään pysäkillä ei kuitenkaan kerrota, mikä bussi siitä ajaa ohi tai minne se on matkalla, puhumattakaan mistään reittikartoista. Tilanne on sama metrolinjojen ja monorailin kanssa: kaikkiin pitää ostaa erikseen myyntitiskiltä lippu pääteaseman mukaan, vaihto-oikeutta ei ole. Lippuautomaatit ovat tähän mennessä olleet aina out of order.

Tässä rytäkässä yritettiin ensin aamulla selvitään Lake Gardensille katsomaan lintupuistoa, mutta oikean bussin löytyminen johti lopulta korttelikierrokseksi erikoisten neuvojen perässä. Päätettiin jättää linnut toiseen päivään ja suunnattiin luolille. Rough Guide kertoi oikean bussinumeron ja korttelin tarkkuudella sen lähtöpaikan, mutta vaadittiin vielä pari epäuskoista hetkeä ja neuvoa malayksi ennen kuin oikea bussi löytyi.

Ehkä olisi välillä helpompaa vain myöntyä taksin käyttämiseen, mutta julkisen liikenteen hyödyntäminen on ihan hauska periaate (ainakin näin jälkikäteen, heh). Eikä mittarin käytöstä vänkääminen taksikuskien kanssa ole niin kovin herkullista touhua sekään…

Ylipaansa joulun vietto nayttaisi taallakin keskittyvan aattoiltana juhlimiseen kaupungilla. Joulupaiva on taalla vapaapaiva, mutta ei kovin uskonnollinen juihla, silla kristittyja maassa on varsin vahan.

Tanaan heti aamusta yritettiin paasta katsomaan kaupunkia hieman ylailmoista eli Petronaksen kaksoistornien nakoalasillalta. Ei kuitenkaan oltu tarpeeksi aikaisin liikkeella, silla torniin paivittain myonnettavat 1700 sisaanpaasylippua olivat yhdeksalta jo menneet. Jonkinlainen toisinto kahden vuoden takaa joulupaivan aamusta Eifel-tornilla… huomenna uusi yritys, makuupussin kanssa jonoon kahdeksalta? Onneksi varasuunnitelmana Menaran radiotornissa paasee viela korkeammalle, jos maksaa sisaanpaasymaksun.

Naputtelen tata parhaillaan KL:n turisti-infossa ilmaisen intternetin aarella. Kone tosin ei paasta blogiin asti, joten taytyy tallettaa sahkopostiin hetkeksi. Onko taallakin joku verkkosensuuri vai mita kummaa?

Tiedusteltiin juuri Taman Negaran tilannetta ja nayttaisi silta, etta lahdetaan sunnuntaina matkaan kohti sademetsaa! Taman Negara on Malesian niemimaan suurin sademetsa-alue, 4343 neliokilometrin kokoinen plantti taynna eri tyyppista metsaa ja muutamia korkeampia huippuja. Se sijaitsee jonnin verran itarannikon puolella, joten tahan aikaan vuodesta on meneillaan monsuunikausi. Tarkoittaa kaytannossa sita, etta koko aikaa ei sada, mutta varmasti joka paiva sataa jonkin verran. Eli tiedossa markia, mutaisia ja mahdollisesti myos
iilimatoisia viidakkopatikointeja, khihih. Luultavasti otetaan vain muutama paivaretki kuitenkin, eika lahdeta viidakkoon yoksi asti. Puistoon kun olisi tarjolla vaikka mita mahtavia viikon mittaisia vaelluksia, mutta ne taytyy nyt jattaa toiseen kertaan. Tiistai-iltana on oltava takaisin KL:ssa nappaamassa yojuna kohti Singaporea.

Kiina antoi lentokentalla ystavallisen vaikutelman, kun bussiasemalla paikalliset opastivat oikeaan bussiin – maaranpaiden nimet tietysti vain kiinalaisin merkein. Hypattiin siis kentalta heti bussiin kohti Hangzhoun kaupunkia muutaman sadan kilometrin paassa, silla Air Asia lentaa sielta eika Shangain kentalta.

Eipa tuo mittaan, silla Hangzhou on yksi Kiinan suosituimmista turistikohteista: siella sijaitsee temppeleistaan ja lootuksenkukistaan kuuluisa West Lake -jarvi. Tahan aikaan vuodesta turistikuuluisuutta ei kylla juuri huomannut, tai sitten valtaosa heista oli paikallisia. Nahtiin koko kaupungissa nimittain ehka noin kolme lankkaria itsemme lisaksi. Ehdittiin kuitenkin paivan aikana samoilla tarkeimmat nahtavyydet jarven ymparilta, vaikka lootuksenkukat olivatkin vahan ruskeassa talvitelassa. Lisaksi ehdittiin hytista yksi yo hostellissa, jossa ei ollut kunnon lammitysta, mutta joka muuten oli varsin mukavan oloinen paikka. Ensimmainen kosketus kaupunkiin oli kylla vahan turhauttava, kun yritettiin selvita bussipysakilta hostellille asti, ja vasta ehka viides taksikuski ymmarsi hostellin sivuilta tulostetusta kartasta minne pain kaupunkia oikein halutaan, vaikka hostellin nimi ja kadut olivat myos kiinaksi. Ilmeisesti suunnistus onnistuu paremmin turistinahtavyyksien tms. maamerkkien avulla.

Hangzhousta matka jatkui siis yhden paivan jalkeen Air Asian lennolla kohti Kuala Lumpuria. Vaikka halpisyhtio onkin, kone oli iso ja uudenkarhea, ja saapui aikataulun mukaan perille kuumankosteaan KL:n low cost airlines -terminaaliin puoli viidelta aamulla. Pyorittiin hieman pollamystyneina lentokentalla muutama tunti ja hypattiin bussiin suoraan kohti Lumut-kaupunkia, josta Pangkoriin on lauttayhteys.

Lauttaan noustessa alkoi hieman jannata, miten taynna saari oikein on, silla seka satama etta lautta olivat aivan taynna malesialaisen nakoista jengia. Ilmeisesti saari on enimmakseen paikallisten suosima lomakohde, ei niinkaan lansimaisten turistien, joita pyorii eniten Langkawilla vahan pohjoisempana. Hypattiin kuitenkin rannasta paikalliseen pinkkiin pakukimppataksiin ja kurvattiin Teluk Nipah -rannalle toiselle puolelle saarta. Majoitusta loytyi, ja muutenkin taalla nayttaa olevan suht hiljaista, osa paikoista ilmeisesti jopa kiinni. Jai siis arvoitukseksi, minne kaikki lautalla saapuneet katosivat. Pieneksi kuhinaksi asti paikallisia rannalla kuitenkin nakyy – usein uimassa vaatteet paalla – ja jonkin verran myos lankkariturreja. Melkein autiota hiekkarantaa siis tarjolla. Ilmeisesti jouluna ja viikonloppuisin muutenkin on taydempi meininki, koska majapaikkamme kuulemma on tayteen varattu 25. paiva.

Tahan mennessa todettua: malesialaiset ovat mukavia, englannissa on hassu sointi, kalaruoka on tosi hyvaa, rannalla palaa taallakin kun unohtaa rasvata, viidakosta kuuluu outoa kovaa sirinaa! Kasvusto on taalla trooppista sademetsameininkia ja muutama sadekuurokin on koettu, vaikka monsuunikausi onkin virallisesti tois puol saarta.

Jatkamme tata ihmettelya viela kolme yon verran Pangkorilla, sitten jouluksi Kuala Lumpurin valoja.